Etkö sinä lähde minusta koskaan?

nTaas tuli kylmä, tuli talvi ja tuli pimeys. Mä niin ikävöin valoa ja lämmintä vesisadetta. Ja kohta alkaa uusi vuosi ja mä huomaan jälleen, että oon edelleenkin yhtä epäonnistunut ja kelpaamaton kuin aina ennenkin, ja että mun taakkana on edelleenkin ties monettako vuotta se sama olo ja sama heikkous.



Aika vaan kuluu ja jokainen päivä tuntuu yhtä tyhjältä ja jokainen viikko yhtä pitkältä. Ainut asia jota mä odotan on se, että mä unohtaisin vihdoinkin. Unohtaisin vihdoinkin tän surun, inhon, vihan, pettymyksen ja ikävän. Olis maailman upein tunne, kun tajuaisi vihdoinkin että on unohtanut.

Menetin aikoja sitten erään ihmisen. Nyt opettelen taas elämään uudestaan.

Sattuu muuten ihan mielettömän paljon.