Mun oma pyörremyrskymaailma, paikka johon mä en ikinä totu ja josta omaa paikkaa en taida koskaan löytää.
Vuosi sitten eron jälkeen mä olin toinen ihminen. Sellainen ihminen jossa oli paljon rikkinäistä ja monia kiputiloja, jonka nauru oli kadonnut kauas vuorille pakoon. Mä koitin hengittää ja elää. Sitten mä jotenkin löysin sut. Sä kiinnitit mun huomion, kerrankaan en epäillyt ja otin sut mun elämään yhdellä henkäyksellä. Ihan rohkeasti, tosta noin vaan mä otin sut tänne maailmaan ja annoin sun olla sellainen toisenlainen kieroonkasvanut. Välitin niin kovin. Sä olit se jonka avulla mä opin iloitsemaan taas, asiolla oli merkitystä, se jonka kanssa sai riidellä itku kurkussa ja jonka kanssa oli taas niin pirun hyvä olla. Tuli talvi, tuli kevät ja mä en saanut sua enää kiinni. Eksyttiin vissiin kummatkin vieraisiin polkuihin ja mä kasvatin maailman korkeimman muurin mun välittämisen ja sun väliin.
Tapasin jonkun toisen jonka viereen halusin yöt käpertyä nukkumaan ja joka sai mut nauramaan. Välitin niin kovin edelleen susta että tein kaikkeni ettei sun nimen kuuleminen sattuis niin saatanasti. Mä olin sulle ilkeä, itsekäs ja julma niinku sä olit aina ollu mulle. Sitten me ei enää koskaan puhuttu. Mä jatkoin niiden ihmisten ja asioiden kanssa jotka sä toit mun elämään. Useesti ikävöin sua niin pirusti. Näin unia ja koitin sut tavottaa sieltä missä tiesin sun viettävän aikaa. Kuulin että olit löytänyt jonkun jonka kanssa sun on hyvä olla. Onnellinen mä sun puolesta olin enemmän kuin koskaan. Muista rakastaa sitä tyttöä.
Nyt mä näin sut puolen vuoden jälkeen. Mä koitin olla kuin ei mitään, koitin olla muistamatta sitä rakkautta. Ja kun mä istuin siihen sohvalle ja vilkaisin suhun niin mä ensimmäisenä jumituin sun katseeseen. Siihen miten sä katoin mua pitkään etkä päästäny mun katsetta karkuun. Voi luoja miten kova ikävä mulla olikaan ollut sua. Kuinka paljon musta puuttuikaan ilman sua.
Sä kerroit kuinka sä oot monesti miettiny oltaisko me oltu onnellisia, mitä meistä olis tullut? Pyysit anteeksi niitä kaikkia itsekkyyksiä, riitoja ja liian hätäisiä päätöksiä. Ja me halattiin useasti ja kun mä painoin pääni sun hartiaan ja haistoin sun tutun tuoksun samalla kun nousin varpailleni sua halatakseni - mulla oli hyvä olla.Sä kerroit kuinka ikävä sulla oli ollut mua, mutta voi, usko kuinka mä ikävöin sua.
Sä olit se joka karkuun silloin pääs, mutta täällä mä odotan sua aina. Tiedä se.
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)