Viattomat pahikset

Arvostitko sä mua? Välititkö sä musta? Olinko mä sulle mitään? Mitä mä nyt olen? Rakastatko sä edelleen?

Pyyhit mut sitten pois. Noin vain, hupsis ja silleen. En mä kyllä sen arvokkaampi olekaan. Mutta silti. Pieni kunnioitus olis kuitenki kiva. Se tekee iloseks. Ehjäks. Mutta onko sillä niin väliä mitä on. Tai kuka on. Ei vissii. Ei ainakaan näytä siltä. Joko mä saan sen mitä haluan tai sitten en saa mitään. (lue: menen kauas pois.)

Janottaa. Kuivattaa. Näännyttää. Tätäkö tää elämä on?

Minä yritin

Minä välitän ja rakastan sinua aina vaikka lähdetkin. Ei nämä kilometrin muuta mitään, kaipaus on vain suurempi.

Tällä kertaa me molemmat lähdetään.

Minä en jaksa.

Prinsessa

Mä olen tänään iloinen. Melkeinpä onnellinen. Mä en tarvinnu muuta kuin katsoa sua, ihan hetken vain. Mulle riitti se että puhuit mulle, lauseen ainoastaan. Sä sanoit että en uskoa sua muka. Mä muka tuijotin sillä lailla epäuskovasti. Mä vain katsoin sua pitkään. Kyllä mä uskoin sua. Mulla oli vaan niin epäuskoinen olo kuin ihmettelin että ootko sä muka oikeasti olemassa. Taidat sä olla, mä en vaan sitä ole aiemmin tajunnut. Mä en tarvitse sua tämän enempää, sä olet mulle jo nyt enemmän kuin kukaan koskaan aiemmin. Sä tiedät musta pieniä asioita ja mä rakastan sitä kuinka sä piiloudut. Sussa ei edes ole virheitä. Sä olet etäinen mutta läheinen. Ja sä saat mut onnelliseks. Kiitti siitä.