Mä kuvittelin että pärjään hyvin tämän parantumisen kanssa. Kuvittelin että musta on siihen. Ei musta kuitenkaan ole. Mä en kykene ottamaan niin suuria askelia. Eikä mulla ole voimiakaan, vaikka niin luulen. Eikä mitään minkä takia yrittää edes parantua.
Mä haluaisin niin kovasti parantua. Saada tämän tuskan pois. Oon menettänyt niin paljon tämän sairauden takia. Niin monta upeaa ihmistä, hetkeä ja mahdollisuutta. Viihan tätä oloa. Vihaan, mutta en silti kykene pääsemään tästä irti.
Meinasin tänää vahvistaa itsemurhapäivän kalenteriin. Meinasin luovuttaa. Mä kuitenkin päätin että odotan vielä muutaman päivän. Jos tuntuu siltä niin sitten lähden täältä. Annan itselleni kuitenkin vielä mahdollisuuden parantumiseen.
Paha olo. Ahdistaa, itkettää, pelottaa, surettaa ja kaikkea muuta mahdollista. Enkä saa tätä oloa pois. Tämä ei mene. Ei mene millään pois.
Enkä saa sanotuksi ääneen, että
mä en pärjää enää minuuttiakaan yksin tämän olon kanssa.
2 kommenttia:
Kulta pieni. Se parantuminen ei käy hetkessä, kyllä sä pystyt siihen. Jatkat yrittämistä, ja vaikka tulee takapakkia, et luovuta.
Älä lähde, vaikka parinkaan päivän päästä ei menisi niin hyvin kuin haluat. Anna ittellesi enemmän aikaa. Älä luovuta. Älä lähde. Älä jätä niin montaa ihmistä jotka sua rakastaa ja jotka susta välittää.
Älä jätä mua yksin...
Oot rakas, voimi! <3
Älä mene! Jatka taistelua niin selviät voittajana.
Lähetä kommentti