Ihan sama mitä itse on, kun ei kuitenkaan riitä muille. Jos, kelpaa yhdelle, täytyy kelvata toiselle. Ja koska kaikki ovat erilaisia, pitää itsekkin olla monenlainen. Enkä mä osaa olla monta, yhdessäkin on riittämiin.
Mä yritin varoittaa muita ja sanoa että tämä tarttuu, aiheuttaa hermoromahduksia ja mielenterveysongelmia kevyesti, mutta ei ne uskoneet. Nyt ne jätti mut jälleen kun kohtas totuuden.
Mä haluan takaisin siihen aikaan ja niille siiville. Miks just minä kaikista muista ihmisistä. Kuvottava ja halveksittava olento. Mä ansaitsen rangaistuksen.
Mä haluan mennä jo...
On tässä jotain hyvääkin. Ihmeellisessä mielentilassa tekee ihmeellisiä asioita. Semmosia mitä ei muuten tekis vaikka maksettas. Mutta semmosta se elämä on. Ahdistaa kun ajattelee mitä teki.
Mutta tehty mikä tehty. Kai mä ansaitsin nöyryyttää itseäni tällä tavalla.
Mä kai olin onnellinen, hetken. Mutta onneksi onnellisuus ei kestä kahta sekunttia kauempaa ettei tarvitse kärsiä enempää, koska silloin onnellisuus olis taas yks tuska ja taakka lisää tän muun lisäks.
Onnellisuus on onnellisten hommaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti