Toivossa on kiva kellua - kunnes hukkuu

En kuule, en näe, en tunne, minä en ole tässä. En minä halua, ei minun täydy.
Niiden muiden silmät muuttuvat tyhjiksi kun ne kasovat minuun. Minä väistän niitä katseita, pakenen totuutta. Se tyhjyys on pahinta niissä silmissä.
Kun se ei häviä vaan pysyy vain. Vaikka kuinka yrittäisi pyyhkiä pois sitä, hinkata ja pyyhkiä, se pysyy vain.
En minä usko enkeleihin, en tyhjäsilmisiin enkä oikeisiin,
vaikka tämä olisi kyllä hyvä hetki alkaa uskoa.
Kun elämäni musertuu vähitellen
ja kun kuolema näyttää päivä päivältä kauniimmalta.
Ainahan se on ollut kaunis ja nälkäinen. Kuolema nimittäin. Se jaksaa odottaa minua, antaa aikaa vielä vähän. Vaikka turhaan se niin tekee, minä menen kuitenkin.
Se, joka keksi pilvilinnat oli väärässä.
Se, joka sanoi,
että ne murtuvat lopulta,
tiesi, mistä puhui. Se oli fiksu.

Mikäs nyt on niin mukavaa?
Pyyhi nyt tuo helvetin typerä virne kasvoltasi.
No niin, enää ei naurata
eikä hymyilytä.
Varsin hyvä.