Kohta pääsee pois

Sua ei pitäis olla olemassa. Tekee liian kipeetä.

Tässä maailmassa ei oo tarpeeks kilometrejä sun unohtamisees.

Öisin

Kyllä mä tiesin
ettet tule tuulen mukana
eikä posti sinua huoli.

Mutta itselleni en voi mitään
odotan sinua silti
joka päivä.

Et sinä kuule minua

Minä tahdon olla elämäsi keskipiste
Piste ilman lauseita. Ilman virkkettä.


Luuletko että se onnistuu?
Hyvä, en minäkään luule - uskon vielä vähemmän - haluan kaikista eniten.


Mene helvettiin elämästäni. Kiitos ja kuulemiin.

Ehkä niitä viimeisiä sanoja

Lupaus. Mä lupasin. Lupasin yrittää enemmän kuin pystyisin. Mä yritin niin paljon että pääsin niiden kipukivien yli. Säkin lupasit jotain. Ainakin niin mä kuvittelin. En mä lupauksista niinkään välitä, mutta silti. Mä välitän toisenlaisista asioista. Korkeista kynnyksistä. Hirvittävän vahvoista liitoksista. Sellaisia välittämisen asioita ei ole näkynytkään tässä maailmassa hetkeen. Mä teen virheitä enemmän kuin muut, mutta mä en edes yritä tehdä virheistä olemattomia.

Musta piti tulla vahva. Mun piti oppia selvittämään tämä elämä. Mun piti pystyä olemaan edes hetken jotain mitä mun olis pitäny olla silloin kun mä olin vielä sun kanssas tässä hetkessä. Ja mä aina vaan epäonnistuin. Eikä se enää koske niin paljoa kuin silloin ennen.

Miksi sä heilut siinä epätodellisuuden rajalla jos sä et edes tahdo olla täällä? Miksen mä tajunnut ajoissa ettei siihen elämään jota sä elät ei pääse muista ovista. Mä niin kovin yritin olla sellainen että mä edes kelpaisin hetkeksi. Että mä edes kelpaisin sun elämääs sivunkääntäjäksi. Muttei musta ollut siihenkään.

Sä olet niin kipeä kohta mussa. Ja vaikka me ollaan aina oltu vain sinä ja minä, mä tiedän että se on niin paljon parempi. Sä et olis mun maailmaan päässytkään. Tänne ei sun kaltaiset (aivan liian kipeet kohdat elämässä) pääse.

Sun kanssa viimeajat on olleet helppoja. Eikä niitä ole osannut arvostaa millään tavalla. Vaikka joka hetki kun mä tiedän että sä olet olemassa edes jossain mun on helpompi olla. Ja nyt me sitten kadotaan kaukaisiin elämiin enkä mä näe sua enää koskaan. Sä olet ainut mitä mä jään kaipaamaan.

Mun tekis mieli vain päästää suustani karkaamaan teidän nimet.

Ei mulla kai mitään sanottavaa kenellekkään ole. Onneksi mä pääsen pois. Tää on liian kipeetä.


Ei se kipu koskaan mihinkään hävinny, tiedä se. Sä teit siitä suurempaa.

Uneksitko matkasta korkeuksiin

Joskus koskee ihan liikaa.
Tässä elämässä ei ole enää ketään.

Oisit voinu muuttaa kaiken.

Tekee mieli luovuttaa. kun suakaan ei enää oo



En minä jaksa enää yrittää olla olemassa.

Yliarvostettua elämää

Ei tarvii välittää

en minäkään välittäis



En minäkään sinua enää rakasta


Ollaan sitten erikseen
Älä tuu takas koskaan

Riittää

Mä en jaksa enää itkeä sun takias.

Mä en halua sua. Silti mä haluan sut.

Enkä mä pääse tästä eroon koskaan. En ainakaan ilman sitä että satutat mua vielä lisää.

En minä tiedä

Kauan odotettu aika on vihdoin tässä hetkessä. Mä luulin että tämä olis erilaista, mä kuvittelin kaikenlaista. Kuinka me oltais vaan, sinä ja minä. Meitä ei ole ollenkaan. Vaikka mä voisin tuntea sut jokaisella solulla, sä olet niin helvetin kaukana musta, vaikka sun koskettamisees ei tarvittais kuin suoristunut käsi. Sä kuulisit mun sanat, jos vain uskaltaisin sanoa ne. Sä olet mieleltäsi kauempana kuin silloin kun me ei olla samassa tilassa. Miksi niin?

Mikset sä odottanut mua innolla? Mikset sä halannut mua ja puhunut mulle sen kaiken ikävän jälkeen? Mikset sä halua mua? Mussa on jotain vikaa, pakko olla.

Mä luulen että mä olen ehjä taas, pinnalla. Mutten mä taida olla. Tuntuu että ahdistaa, että aika ei kulje (silti toivoisin että se kulkisi, mutten tahdo kuitenkaan), että mä en nauti, että mä en ole iloinen.

Miksen mä voi selvitä tästä? Mä haluan olla ehjä.



Miten mä voin hengittää kun ei mulla ole ilmaa (sä olet mun ilmani), miksi mä pidätän hengitystä kun mulla on ilmaa?


Helvetin sekavaa ja sotkuista.