Epäonnistuin tänään monesti. Itkin yksin ja mietin miksei mulla ole teriä. Niin, mä olen nyt sitten alkanut viiltelemään jokaisesta pienestä asiasta. Itseä hävettää se, että aina täytyy tarttua terään kun joku asia ei mene kuin pitäisi.
Uskottelen itselleni että mä olen lakannut rakastamasta. Häntä. Kyllähän minä tiedän että valehtelen itselleni, mutta helpottaa oloa paljon, kun ajattelee ettei sitä rakkauden taakkaa enää ole. Vaikka kyllä se vielä on. Ja tulee aina olemaan. Minä kun en päästä siitä ihmisestä irti. Vaikka mieli pästäisikin, ruumis on vielä kiinni. Niin, minä viilsin Hänen kirjaimensa ihooni. Naivia, hyvin naivia.
Pidän eräästä ihmisestä paljon. Itseasiassa hyvin paljon. En vain suostu myöntämään sitä itselleni. Ajattelen usein hänet kanssani paikkoihin. Ajattelen häntä usein. Päivittäin. Ikävöin.
Ja silti en suostu myöntämään että hei, minä välitän sinusta paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti