Tänään jo kolmas postaus. Mullako paha olla? Haha, ei toki.
Mua sattuu. En ymmärrä miten mä tähän pisteeseen tulin. Mulla ei ole koskaan ollut tän neljän sairaan vuoden aikana näin kamala olla. Ei koskaan. Vaikka mä olen useasti ollut pohjalla, hyvin kaukana elämästä, en oo koskaan voinut näin huonosti. Mä olen kovin hämmentynyt tästä. Pelkään tätä oloa.
Mun on pakko päästä täältä pois. Ihan pakko. Mulla ei ole enää voimia roikkua tässä elämässä. Pakko muuttaa päivää.
Kävin kaverilla yks päivä. Tulin katkeraksi. Se on parantunut omasta sairaudestaan, saanut maailman kauniimman lapsen ja upeimman miehen. Sillä on kaunis koti ja kaunis tulevaisuus. Siltä ei puutu mitään. Miksen mäkin voi saada sellaista?
Oon vieläkin ihan lamaantunut siitä että mä olen päästänyt jo kolme ihmistä mun lähelle. Kolme. Se on enemmän kuin koskaan. Nyt mä pelkään menettämistä - tietysti niinkuin aina.
Kaikista eniten pelkään että mua satutetaan.
Tahdon täältä pois nyt heti.
2 kommenttia:
Sattuu lukea, että sun on pahempi olla kun koskaan..
Tahtoisin auttaa, mutten osaa. Ja sekin sattuu. oot tärkeä..
On hyvä päästää ihmisiä lähelleen, useimmiten niistä on apua.. Tietenkin menettämisen vaara on aina, mutta ei sitä kannata ajatella. Pitää elää hetki kerrallaan..
Paljon voimia ja halaus ja rutistus<3
Eipä tuo minua haittaakaan. :) Kiva jos joku tykkää lukea.
Voimia sinulle.
Lähetä kommentti