Jotenkin älyttömän sekava olo. On tapahtunut aika paljon kaikkea. Ahdistaa taas kauheesti. Haluun viiltää. Haluun kuolla.
Olin viikonloppuna Hänen luonaan. Meillä oli todella hauskaa yhdessä, pidettiin salaa toisiamme käsistä auton takapenkillä jopa. Sitten tunti ennen mun lähtöä kotiin tapahtui jotain. Mä olin riidellyt Hänen naisen kanssa ja Hän oli riidellyt myös naisensa kanssa. Ensin mä puhkesin itkuun ja itkin kamalan kauan, oli niin kamalan paha olla. Hän tuli ensin halaamaan pitkäksi aikaa ja piti lujasti kiinni. Sitten Hän tuli viereen istumaan, ihan viereen ja halaili. Rutisti ja halaili ja silitteli. Painoi kasvonsa mun kasvojen viereen niin, että meidän posket kosketti ja ihanku oltais katottu samoilla silmillä. Musta tuntu että oisin taas sen iltapäivän ajan eläny, ensimmäisen kerran aikoihin.
Mun rauhoituttua Hän puhkesi itkuun. Hämmennyin täysin. Hän syytti itseään siitä, että on aiheuttanut kaikille pahaa ja jne. Sanoi että MINÄ olen sille kaikista tärkein maailmassa. Meinasin pakahtua. Hän vannotti ettei musta saa tulla SELLAINEN KUIN HÄNEN NAISENSA. Lupasin. Hän itki ihan älyttömästi. Halasin ja paijasin, kuivasin kyyneleitä. Ja vaikka me kummatkin oltiin ihan rikki, mulla oli silti elämäni paras päivä.
Ikävä sinne jo nyt. En taaskaan tiedä nähdäänkö enää koskaan.
Sain muuten myös erään toisen ihmisen takas mun elämään. Nyt vaan pelottaa. Mitä jos mua satutetaan kun vihdoinkin oon päästämässä sen mun lähelle?
Kerroin tänään ystävälle viiltelystä. Teki pahaa. Se suuttui. Mä sanoin että kaikki on hyvin.
Kaikki ei oo hyvin.
Kuolen tähän oloon. Kamala ahdistus.
