Kamala olo. Jälleen. Heräsin pitkin yötä kamalaan ahdistukseen. Se ei meinannut loppua. Joka kerta jouduin nousemaan istumaan ja rauhoittelemaan itseäni. Itketti jatkuvasti. Teki mieli viiltää jatkuvasti. Teki mieli viiltää niin älyttömän kovin.
Yhdestä asiasta olen kyllä vähän kiitollinen. Mulla on nykään elämässä sellainen ystävä, jonka kanssa oleminen on vähän helpompaa kuin muiden. Sen ystävän kanssa on joskus harvoin kyllä todella vaikeaa, mutta silti mä voin puhua sille kaikesta. Ja mä tiedän että se välittää. Kerroin sille silloin joskus viiltelystä ja tästä olosta. Se otti sen paremmin kuin kukaan muu.
Tuntuu jotenkin typerältä kertoa kenelle vaan. Mutta silti on pakko kertoa. Toisaalta, sitten kun on kertonut, se on lopulta ohi. Eikä sitä sitten tarvii enää miettiä koskaan, mutta silti pystyn olemaan sen ihmisen seurassa täysin oma itteni. Ja se helpottaa. Vähän.
Yhdestä asiasta olen kyllä vähän kiitollinen. Mulla on nykään elämässä sellainen ystävä, jonka kanssa oleminen on vähän helpompaa kuin muiden. Sen ystävän kanssa on joskus harvoin kyllä todella vaikeaa, mutta silti mä voin puhua sille kaikesta. Ja mä tiedän että se välittää. Kerroin sille silloin joskus viiltelystä ja tästä olosta. Se otti sen paremmin kuin kukaan muu.
Tuntuu jotenkin typerältä kertoa kenelle vaan. Mutta silti on pakko kertoa. Toisaalta, sitten kun on kertonut, se on lopulta ohi. Eikä sitä sitten tarvii enää miettiä koskaan, mutta silti pystyn olemaan sen ihmisen seurassa täysin oma itteni. Ja se helpottaa. Vähän.
