Tänään on tuntunut kovin vähän kipua. Lähinnä on ollut vain perus kelpaamattomuus. Kun en kelpaa, en millään. Kovin paljon on myös tullut sellaisia välittämisen oloja, tiedättehän. Sellaisia että tekisi haljeta kun välittää jostain ihmisestä niin paljon. Onneksi ne menee ohi.
Kaipaisin paljon haleja. Ja pusuja. Ja sellaista välittämistä. Jos joku vain vähän välittäisi, voisin vähän uskaltaa itkeäkkin.
Typerintä on se, että mulla olisi Se Ihminen. Olisi jos vain haluaisin. Jos vain antaisin luvan itselleni ja olisin riittävän rohkea. Ei tarvitsisi olla ainakaan yksin. Tämä ihminen on jo puolen vuoden ajan aiheuttanut sellaista myrskyä mun elämässä tunteiden osalta että en osaa edes sanoin kuvailla sitä. Kai se ihminen on myös vähän pahentanut tätä oloa, niin ilkeältä kuin se kuulostaakin. Mutta hänen takiaa mulle aina vaan tulee sellainen huonommuuden tunne kun en kelpaa hänelle kuitenkaan kokonaan (vaikka hän muuta väittääkin). Ja huonommuuden tunteessa satutan itseäni ja kärsin. Ja en ymmärrä alkuunkaan miksi roikun ihmisessä, joka tietämättään satuttaa niin kamalasti mua. Roikun koska välitän siitä ja en jaksa enää luopua ja unohtaa ja pidän siitä ja tykkään siitä ja se on parasta mitä mulle on sattunu Hänen jälkeen.
Hyvä juttu tässä ihmisessä on se, että se sanoo välittävänsä musta. Mutta se vaan sanoo, en usko sitä kuitenkaan. No, ainakin se että se uskottelee niin mulle, saa mut välillä tuntemaan itteni edes vähän kelpaavammaks.
Riittäisinpä ja kelpaisimpa mä
sille ihmiselle
hänelle
elämälle.
vähän pyörryttää ja palelee.
Kaipaisin paljon haleja. Ja pusuja. Ja sellaista välittämistä. Jos joku vain vähän välittäisi, voisin vähän uskaltaa itkeäkkin.
Typerintä on se, että mulla olisi Se Ihminen. Olisi jos vain haluaisin. Jos vain antaisin luvan itselleni ja olisin riittävän rohkea. Ei tarvitsisi olla ainakaan yksin. Tämä ihminen on jo puolen vuoden ajan aiheuttanut sellaista myrskyä mun elämässä tunteiden osalta että en osaa edes sanoin kuvailla sitä. Kai se ihminen on myös vähän pahentanut tätä oloa, niin ilkeältä kuin se kuulostaakin. Mutta hänen takiaa mulle aina vaan tulee sellainen huonommuuden tunne kun en kelpaa hänelle kuitenkaan kokonaan (vaikka hän muuta väittääkin). Ja huonommuuden tunteessa satutan itseäni ja kärsin. Ja en ymmärrä alkuunkaan miksi roikun ihmisessä, joka tietämättään satuttaa niin kamalasti mua. Roikun koska välitän siitä ja en jaksa enää luopua ja unohtaa ja pidän siitä ja tykkään siitä ja se on parasta mitä mulle on sattunu Hänen jälkeen.
Hyvä juttu tässä ihmisessä on se, että se sanoo välittävänsä musta. Mutta se vaan sanoo, en usko sitä kuitenkaan. No, ainakin se että se uskottelee niin mulle, saa mut välillä tuntemaan itteni edes vähän kelpaavammaks.
Riittäisinpä ja kelpaisimpa mä
sille ihmiselle
hänelle
elämälle.
vähän pyörryttää ja palelee.
