maanantai 22. kesäkuuta 2009

No one's gonna catch you when you fall


Kamalan paha olla. Tuntuu että tukehtuisin. Itkettää, mutten jaksa enää edes itkeä.

Mä oon yrittäny todella monta kertaa parantua. Oon yrittäny kelvata ja tulla hyväksytyksi. Oon tehny kaikkeni, ihan kaikkeni että kelpaisin. Ja silti en koskaan kelpaa kenellekkään. Haluaisin niin kovasti olla edes sen arvoinen, että saisin elää, mutta sekin on niin kovin kaukana.

Kysyttiin että minkä takia mä viillän. En osannu vastata silloin yhtään mitään, se kysymys tuli muutenkin niin yllättäen. En tiennyt että se kysyjä tietää. Se kysyi sitä asiaa halveksien. Kaikki se halveksunta tihku sen olemuksesta ja katseesta ja niistä sanoista. Enkä mä kyennyt vastaamaan. Mietin asiaa myöhemmin ja keksin syyn.


Satutan itseäni lähinnä tämän olon takia, kun on niin paha olla. Olen myös koukussa koko touhuun ja mä haluan olla edes siinä asiassa hyvä. Ja kaiken kukkuraksi viillän senkin takia että rankaisen itseäni siitä etten kelpaa. Huonoja syitä, tiedän, mutta ihan riittäviä siihen että voin tarttua terään ilman syyllisyyttä.

Ikävä ja sattuu.

enkestäenkestäenkestäenkestä