Jos menet pois mitä minulle jää?
Mä jotenkin aina ajattelen kun rakastun ja rakastan, että mulle riittää siitä ihmisestä pieni palanen. Etten mä kuitenkaan kelpaa tälläisenä enkä mä saa sitä ihmistä itselleni kuitenkaan niin täytyy tyytyä vähään. Pieneen palaan siitä toisesta. Suudelmaan. Seksiin. Halaukseen. Pieneen ainutlaatuiseen hetkeen joka sitten mulle riittää.
Nyt mä rakastuin suhun. Aluksi mä toivoin että mä riittäisin sulle ja että sä rakastuisit muhun samalla tavalla kuin mä rakastan sua. Mutten mä sulle riitä, sä sanot että sä et halua olla koskaan enää kenenkään kanssa, musta tuntuu että mä en vaan kelpaa sulle tarpeeks sillä tavalla. Sä sanoit joskus että mun kuuluis olla kuus vuotta vanhempi ja muutenkin fiksumpi, sitten asiat olis eritavalla. Sä oot kohtuuton, tiedätkö sen? Rakastan sua pyyteettömästi ja palaan aina sun luo lopuks vaikka joku joskus tuntuu paremmalle kuin sä. Mutta silti mä löydän itteni siitä sun kainalosta meidän sängystä ja mun on siinä parempi olla kuin missään muualla.
Sä sanoit joskus että jossen mä pysty pitämään tästä tunteita erossa ja olla kuvittelematta mitään niin sä lähdet etkä tuu enään takas. Niimpä mä en oo koskaan enää sen jälkeen ottanut meitä puheeks. Öisin ku nukut niin sanon ääneti että rakastan sua ja se saa riittää.
Viime aikoina meidän välit on muuttunu. Jotenkin sä oot enemmän läsnä ja siinä, välillä tuntuu että sä jopa välittäisit musta oikeasti. En usko että se on niin, mutta jotenkin sä saat mut vaan tuntemaan niin. Suutelet mua niinku mä olisin sun oma. Mä pelkään että tää loppuu. Ja mä pelkään että sä löydät jonkun muun jota suudella.
Anna mun riittää sulle.
