Haluaisin (tarvisin) että joku tulis ja nappais mua napakasti kädestä kiinni että hei, me selvitään tästä ja sä et ole yksin. Silloin kun Hän oli kuvioissa ja mä koitin sietää sitä rakkautta niin oon löytänyt niitä samoja kiputiloja nyt. Tapasin syksyllä jonkun ihmisen joka pisti mun pienen surkean elämän yhdellä sanalla ja pelkällä läsnäolollaan aivan pyörremyrskymaailmaksi. Halusin sen ihmisen juuri niinku mä halusin aikoinaan Hänet. Miellytin viimeiseen asti, annoin ihan kaikkeni, että saisin pienen palan siitä ihmisestä. Pienen palan niin voisin olla onnellinen ja päästää sen ihmisen menemään. Annoin tän ihmisen valehdella mulle päin naamaa ja uskottelin sille etten mä muka tajunnut mitään (tein itestäni niin vitun typerän) ja annoin tän ihmisen käyttää mua niin törkeesti hyväkseen vaan pienen palan takia.
Mä en tiedä voiko toista ihmistä rakastaa niin ettei se toinen muka rakasta takaisin mitenkään päin? Yritän uskotella itelleni, että en mä tunne mitään sitä kohtaan, vaikka joka kerta kun ees vilkasen sitä ihmistä niin mulla on turvallinen olo. Valehtelen itelleni etten välitä, koitan niin kovasti piilottaa sen välittämisen (vai rakastanko mä? en mä tiedä) ettei se ihminen nää mua niin heikkona ja satuta mua. Toisen ihmisen välittämistä on niin helvetin helppo käyttää hyväkseen. Sitä mä pelkään. Että mä välitän siitä ihmisestä niin että se tietää sen ja että se ottaa ja pitää mua kynnysmattona. En haluu sitä enää koskaan.
Kyllä mä tiedän ettei kukaan kuulu sinulle ellei sitä itse halua, mutta mä haluaisin kuvitella meille yhteisen tulevaisuuden ja rakkauden. Ei tää ihminen edes varmaan tunne mua oikeasti kun en mäkään tunne edes ite itteäni, mitenkä se vois koskaan välittää musta? Mä olen likainen ja huono ihminen, enkä mä kelpaa tälläisenä kellekään ennenku saan tän saastan pois mun sielusta. En taida koskaan parantua. Mä en vittu edes tiedä mitä mä tähän selitän menemään.
Mutta kun mä rakastan sua aivan mielettömästi ja mä haluaisin että mä kelpaisin sulle.
Että sä soittaisit mulle muulloinkin kun sä jotain tarvitset.
Että sä tulisit mun viereen muulloinkin kun ei oo muuta yöpaikkaa ja sä et olis kännissä.
Mä haluaisin että sä sanoisit mulle jotain pientä mukavaa ja saisit mut ehjemmäks.
Mutta mä en koskaan tuu sulle kelpaamaan tälläisenä.
En ikinä.
Mä en enää koskaan päästä itteeni välittämään. En enää ikinä, mä en kelpaa sitä että vaikka kuinka mä palvoisin toista ja antaisin kaikkeni en saa muuta kuin ne viimeset rippeet toisesta ihmisestä. Ja samalla se ihminen kaipaa ja rakastaa jotain muuta ihmistä. Ja mä tiedän että olisin paljon parempi kulkemaan siinä sun rinnallas kuin se toinen. Mä rakastaisin sua pyyteettömästi.
Mitä mun pitää vielä tehdä että sä alat välittämään?
Älä satuta mua enää.
