ja sä pysyt mussa niin kuin allergia aikuisiällä

Päästän irti. Tartun taas. Ihan huomaamattani mä otan kiinni ja olen taas samalla viivalla kuin viimeksikin. Viimehetkillä, nyt kesällä kaiken kuuluisi olla hyvin, silti minussa asuu kummallinen olo ja kai vähän arpinenkin sydän, joka ei ihan helposti tunnu periksi antavan. Sen kyllä pitäisi. Ne luulevat että mä olen surullinen. Mutta hei, en mä ole surullinen, mä olen vain useammin hiljaa kuin ennen ja itken vähän kieroon kasvaneita kyyneliä.
Kyllä minä olen pahoillani, ihan kaikesta. Eivät vain tunnu uskovan. Puhun vähän mitä sattuu joka kerrokseen jokaiselle, vaikken tunne niistä ketään oikeasti, enkä sitä tunnetta joka minuun muutti asumaan silloin aikoinaan.
Vähän heikoltahan se tuntuu muistella. Joskus pummasit minulta tupakkaa, nyt minä elän sinusta ja minä elän sinua. Mietin sinun jälkeesi aina siipiä, miltähän se mahtaisi tuntua, vai mahtaisikohan se tuntua niin yhtään miltään. Joskus sitä toivoisi omistavansa enemmän, vähemmän rajoja vaikkapa.

Mielenterveys on liian kaunisasia hukattavaksi.

Kukaan ei kuulu sinulle, jos ei sitä itse sano

Harha-askelia. Epätoivoisia huokauksia. Sellaista on olla tietämätön. Kun ei tiedä mihin voi tarttua kiinni. Olenko mä kuvitellut kaiken? Vastauksia on tarpeen saada joskus…

Jotakin

Sain sut takas. Hyvä juttu. Nyt en enää vaan halua sua. Sairasta.

Löysin ehkä jotain parempaa. Jonkun paremman joka auttaa unohtamaan sut.


Hirvee olo.

Hölmöstä rakkaudesta

Ostin suuren paketin laastareita kaupasta ja paikkasin itteni. Kesän takia. Ehkä kai vähän jopa toisen ihmisenkin takia. Muutamien viikkojen päästä voin ottaa ne pois ja katsoa miten on parannuttu.

Useimmiten kuitenkin nykyään hymyilyttää. Usein se on sellaista sielutonta. Jos ei hymyilytä, ei ajatukset pääse kuitenkaan karkailemaan liian pimeisiin kohtiin elämässä.

En mä ajattele muuta kuin kahta asiaa. Sellaisia turhia ja saavuttomia asioita ne on, mutta asioita kuitenkin jotka on kauniita.

Nään niin paljon erään ihmisen eteen, ettei oo tosikaan.

Mä odotan ja pelkään sun näkemistä. Toivottavasti meillä menee hyvin.



Hr. Hymyä etsiskellessä vieläkin... :)

...

Ei oikein tiedä mitä pitäis tehdä. Olo on niin sekava. Toisaalta mä olen onnellinen monista asioista, mutta sitten kuitenkin on niin monia asioita jotka on jotain muuta kuin pitäis. Elämä voi muuttua niin pienistä asioista.

Mä vihaan ikävöintiä. Tämä ei ole reilua, että joku joutuu ikävöimään hirmuisesti enemmän kuin muut.

Se hymy oli ehkä paras hymy koskaan. Se teki siitä illasta täydellisen. Kiitos sulle. (:

Kohta pääsee pois

Sua ei pitäis olla olemassa. Tekee liian kipeetä.

Tässä maailmassa ei oo tarpeeks kilometrejä sun unohtamisees.

Öisin

Kyllä mä tiesin
ettet tule tuulen mukana
eikä posti sinua huoli.

Mutta itselleni en voi mitään
odotan sinua silti
joka päivä.

Et sinä kuule minua

Minä tahdon olla elämäsi keskipiste
Piste ilman lauseita. Ilman virkkettä.


Luuletko että se onnistuu?
Hyvä, en minäkään luule - uskon vielä vähemmän - haluan kaikista eniten.


Mene helvettiin elämästäni. Kiitos ja kuulemiin.

Ehkä niitä viimeisiä sanoja

Lupaus. Mä lupasin. Lupasin yrittää enemmän kuin pystyisin. Mä yritin niin paljon että pääsin niiden kipukivien yli. Säkin lupasit jotain. Ainakin niin mä kuvittelin. En mä lupauksista niinkään välitä, mutta silti. Mä välitän toisenlaisista asioista. Korkeista kynnyksistä. Hirvittävän vahvoista liitoksista. Sellaisia välittämisen asioita ei ole näkynytkään tässä maailmassa hetkeen. Mä teen virheitä enemmän kuin muut, mutta mä en edes yritä tehdä virheistä olemattomia.

Musta piti tulla vahva. Mun piti oppia selvittämään tämä elämä. Mun piti pystyä olemaan edes hetken jotain mitä mun olis pitäny olla silloin kun mä olin vielä sun kanssas tässä hetkessä. Ja mä aina vaan epäonnistuin. Eikä se enää koske niin paljoa kuin silloin ennen.

Miksi sä heilut siinä epätodellisuuden rajalla jos sä et edes tahdo olla täällä? Miksen mä tajunnut ajoissa ettei siihen elämään jota sä elät ei pääse muista ovista. Mä niin kovin yritin olla sellainen että mä edes kelpaisin hetkeksi. Että mä edes kelpaisin sun elämääs sivunkääntäjäksi. Muttei musta ollut siihenkään.

Sä olet niin kipeä kohta mussa. Ja vaikka me ollaan aina oltu vain sinä ja minä, mä tiedän että se on niin paljon parempi. Sä et olis mun maailmaan päässytkään. Tänne ei sun kaltaiset (aivan liian kipeet kohdat elämässä) pääse.

Sun kanssa viimeajat on olleet helppoja. Eikä niitä ole osannut arvostaa millään tavalla. Vaikka joka hetki kun mä tiedän että sä olet olemassa edes jossain mun on helpompi olla. Ja nyt me sitten kadotaan kaukaisiin elämiin enkä mä näe sua enää koskaan. Sä olet ainut mitä mä jään kaipaamaan.

Mun tekis mieli vain päästää suustani karkaamaan teidän nimet.

Ei mulla kai mitään sanottavaa kenellekkään ole. Onneksi mä pääsen pois. Tää on liian kipeetä.


Ei se kipu koskaan mihinkään hävinny, tiedä se. Sä teit siitä suurempaa.

Uneksitko matkasta korkeuksiin

Joskus koskee ihan liikaa.
Tässä elämässä ei ole enää ketään.

Oisit voinu muuttaa kaiken.

Tekee mieli luovuttaa. kun suakaan ei enää oo



En minä jaksa enää yrittää olla olemassa.