Pelosta rakkauteen

Pelko on ilkeä asia. Pelkää asioita, jotka tekee heikoksi ja sitten vielä yllyttää pelkoa typeriin tekoihin. Ei nää, että ei ole syytä pelätä, että pelkää turhaan. Yhdestä pelosta pääsee, toinen tulee lisää. Toiset pelkäävät pimeää, toiset yksinäisyyden luomaa tyhjää oloa, toiset pelkäävät aamun ensimmäisiä säteitä jotka herättävät aamusta toiseen, toisen pelkäävät rakastaa, toiset menettää jotain rakasta. Ja silti ihminen antaa peloille vallan ja antaa niiden kahlita ja järjestelmällisesti tuhota tunteitä ja mahdollisuuksia elämässä, pelon nimissä.

Pelko tappaa sen mikä on olemassa ja mikä on hyvin. Ja kun sinulle sanotaan, että pelkäät turhaan, mä olen tässä aina ja suojelen sua pelolta, toinen lausuu mitättömiä sanoja, koska itsekkin pelkää. Toinen saattaa pelätä samaa tai eriasiaa, mutta pelkää silti. Ja pelko tekee ihmisen heikoksi, eikä heikko ihminen voi suojella toista vielä heikompaa ihmistä.

Liian helposti pelko saa yliootteen. Pelko pääsee jopa rakkauteenkin asti. Se ujuttaa vaivihkaa kyntensä rakkauteen saakka, eikä paluuta enää ole.

Rakkaus on todella vaikea ja monimutkainen asia. Monesti vasta jälkeenpäin tajuaa,
ettei suuri hullaantuminen ja ihastus ollutkaan sitä rakkautta.
Luulee olevansa rakastunut, ja sanoo toiselle rakastavansa.
Etenkin suhteen lopussa tietää, ettei kyse ollutkaan siitä suuresta rakkaudesta vain pikemminkin alkuhuumasta, alitajunnassa taitaa tietää tämän koko ajan.

Suuressa rakkaudessa on kyse luottamuksesta. Että luottaa toisen aina olevan vierellään ylä- ja alamäissä.
Luottaa toiseen kun tämän näkee ja silloin kun tätä ei näe.
Luottaa siihen, että huonon päivän jälkeen tulee taas hyvä päivä.
Rakkaudessa on oltava valmis luopumaan tullakseen toista vastaan - tekemään kompromisseja.
Tuntee olevansa valmis luopumaan kenties itselle tärkeästä asiasta ollakseen yhdessä.
Oikean rakkauden tullessa on valmis antamaan paljon itsestään, menneisyydestään, nykyisyydestään
sekä tulevaisuudesta, vaikka asioiden sanominen tekisi joskus kipeää.
Ilman epäilystä ottaa toinen elämän halki kestävänä kumppanina.
Sanoa "Tahdon" ja todella sydämestään tätä tarkoittaa.

Nähdään, huonoinakin hetkinä ja tapeltaessa, toinen kuitenkin niin kauniina juuri omana itsenään.
Rakastuneena on valmis ymmärtämään toista, silloinkin kun ei aina ymmärrä. Osattava asettaa itsensä toisen asemaan.
Rakkaus vaatii aikaa ja molemminpuolista jatkuvaa työtä kehittyäkseen ja kasvaakseen yhä suuremmaksi.
Rakastuneena tuntee lopultakin olevansa kotona. Vihdoinkin.

Satu peikoista

Miks mä olen tälläinen. Mä haluan olla jotain muuta ja en mitään.

Parantakaa mut. En mä paljoa pyydä. Mua väsyttää. Mä en jaksa taas ollenkaan.
Mä taidan taas alkaa upota. Jos ihmeparantumisia olisi, mä tarvitsisin semmosen. Vaikka muhun ei taida enää tehota mitään.

Mä en halua nähdä ketään. Mä en halua puhua kellekkään tahi varsinkaan koskea keneenkään. Mä en halua enää olla se jota tuijotetaan kieroon. Mä en jaksa puhetta. Mä en jaksa huomiota. Kaikki pienikin - hyvin pieni saa mut väsymään, ja niinä hetkinä jolloin mulla on enemmän mä lopun nopeammin.

Eikä kukaan tiedä kuinka mun kanssa pitäis olla - tai suhtautua. Ne ei taida jaksaa enää.

Mä en halua enää herätä aamuisiin auringon polttaviin säteisiin tai pitää kädestä kiinni ihmistä joka on mulle merkityksetön. Mä haluan vain nukkua.

A Modern myth

Ihan sama mitä itse on, kun ei kuitenkaan riitä muille. Jos, kelpaa yhdelle, täytyy kelvata toiselle. Ja koska kaikki ovat erilaisia, pitää itsekkin olla monenlainen. Enkä mä osaa olla monta, yhdessäkin on riittämiin.

Mä yritin varoittaa muita ja sanoa että tämä tarttuu, aiheuttaa hermoromahduksia ja mielenterveysongelmia kevyesti, mutta ei ne uskoneet. Nyt ne jätti mut jälleen kun kohtas totuuden.
Mä haluan takaisin siihen aikaan ja niille siiville. Miks just minä kaikista muista ihmisistä. Kuvottava ja halveksittava olento. Mä ansaitsen rangaistuksen.
Mä haluan mennä jo...

On tässä jotain hyvääkin. Ihmeellisessä mielentilassa tekee ihmeellisiä asioita. Semmosia mitä ei muuten tekis vaikka maksettas. Mutta semmosta se elämä on. Ahdistaa kun ajattelee mitä teki.
Mutta tehty mikä tehty. Kai mä ansaitsin nöyryyttää itseäni tällä tavalla.

Mä kai olin onnellinen, hetken. Mutta onneksi onnellisuus ei kestä kahta sekunttia kauempaa ettei tarvitse kärsiä enempää, koska silloin onnellisuus olis taas yks tuska ja taakka lisää tän muun lisäks.

Onnellisuus on onnellisten hommaa.

On pakko mennä ettei jäädy siinä pakkasilmassa

Helpompi hengittää kun kukaan ei ole lähellä. Tuntuu paljon helpommalta olla kun kukaan ei ole kokoajan sanomassa jotain paskaa mikä ei merkkaa mitään. Mulla on ihan saastanen olo, vaikken mä tehnytkään mitään. Paitsi valehtelin.

Mä valehtelen aina. Se on niin helppoa kun voi sanoa jotain muuta ja lohduttautua sillä että en mä sitä sanonu, se oli jokin muu mun sisällä, ihan totta.

Mä kai sittenkin haluan olla ehjä, en mä tiedä. Helpompaa ja turvallisempaa näin, mutta kuitenkin paljon ympäristöystävällisempää ehjänä. En minä tiedä. Kai mä menen sitten kun olen valmis.