En minä tiedä

Kauan odotettu aika on vihdoin tässä hetkessä. Mä luulin että tämä olis erilaista, mä kuvittelin kaikenlaista. Kuinka me oltais vaan, sinä ja minä. Meitä ei ole ollenkaan. Vaikka mä voisin tuntea sut jokaisella solulla, sä olet niin helvetin kaukana musta, vaikka sun koskettamisees ei tarvittais kuin suoristunut käsi. Sä kuulisit mun sanat, jos vain uskaltaisin sanoa ne. Sä olet mieleltäsi kauempana kuin silloin kun me ei olla samassa tilassa. Miksi niin?

Mikset sä odottanut mua innolla? Mikset sä halannut mua ja puhunut mulle sen kaiken ikävän jälkeen? Mikset sä halua mua? Mussa on jotain vikaa, pakko olla.

Mä luulen että mä olen ehjä taas, pinnalla. Mutten mä taida olla. Tuntuu että ahdistaa, että aika ei kulje (silti toivoisin että se kulkisi, mutten tahdo kuitenkaan), että mä en nauti, että mä en ole iloinen.

Miksen mä voi selvitä tästä? Mä haluan olla ehjä.



Miten mä voin hengittää kun ei mulla ole ilmaa (sä olet mun ilmani), miksi mä pidätän hengitystä kun mulla on ilmaa?


Helvetin sekavaa ja sotkuista.

Niin on helpompi olla

Kyllä, minun ongelmani on se ettet rakasta minua.
Kyllä, se on vähän sinunkin ongelmasi.

Sinun kaltaisesi, kauniit. Kauniit ihmiset tekevät niin,
pyyhkivät yhdellä katseella jalat alta ja jättävät selkä murtuneena makaamaan.
Pikkuvinkki sinulle; jos joskus menet rakastumaan, etkä enää pidä huolta selustastasi, saatat joutua naimisiin. Ja aivan sattumalta.

Aika kuluu hitaammin kuin koskaan.
Minuutti...
toinen....
kolmas...
On niin ikävä että ihan sattuu, hengityskin tuottaa tuskaa.
Tarvitsen lääkkeeni, tarvitsen sinut.
Kevät tuli tänä vuonna liian aikaisin ja jäädytti sydämeni ikävästä.

Suutelisitpa edes siksi että saat
Se vie vain ihan pienen hetken

Katosi

Pitäis olla tämän jälkeen helvetin vahva

Mä haluan sut

Pakko saada

Etkö sä näe?

Ihminen on typerin luomus maan päällä. Niin ruma ja rikkinäinen.

Mä en jaksa ajatella. On niin paljon kaikkea. Ajattelemista. Muistamista. Mä haluan vaan nukkua ohi tän kaiken.
Tuntuu että tukehtuu. Päähän ei mahdu enää mitään. Mä en enää ees tiedä miltä kaikki pitäis tuntua. Mä oon ihan hukassa.

Ottakaa mut täältä pois niin että mä voin taas olla olemassa.

Mä olen jäljessä

Huomaan kuinka
kevät saapuu

Hiljaa huopatossuin hiipien
kohisevina puroina
kun menneen talven lumet sulavat

Mutta minä en tunne
tätä kevättä

minä tunnen sen edellisen

Ja kun puhutaan kesäsuunnitelmista
minä vain suunnittelen

viime kesää



Viime keväänä ja samoin kesänä olin onnellisempi kuin koskaan,
enkä ole koskaan ollut yhtä hukassa kuin viime talvena.
Viime kesänä en osannut kuvitella rakastavani mitään niin kipeästi kuin nyt.

nyt ja silloin: Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

Summer love

Sinä elät varmaan muualla sillä välin kun minä toistan samoja kappaleita, teen samat virheet eri nimillä ja olen sama typerys, kuten aina.

Pelkään, ettei sua ole enää. Ei sellaisena jollaisena sut haluan muistaa.
Aina.

tänään mä voin päästää irti
tänään mä voin langeta valoihin
tänään mä en kaipaa sua

Tästä hetkestä puutut vain sinä

Anna minulle taivas tuohon sängyn toiselle laidalle,
taivas, joka näyttäisi ihmiseltä. Ole minulle tämä maailma ja enemmänkin.
Ole totta. Kerro minulle missä alan minä, mihin sinä loput.

Luulin jo aikaa sitten jättäneeni sinut menneisyyteen.

Silloin me ajateltiin

Antaa auringon laskea, sinisen taivaan valua päällemme niin että varjot pitenevät. Mitä sä näet tuossa tulessa? Ota vain, tuo minullekin.
Olematon käsi olallani, lohdutuksen henkäys. Se joku joka sinua satuttaa on ikävä ihminen. Suljet silmäsi ja jätät minut ulkopuolelle. Käyn läpi kuluneen menneisyyden.

Sinä olet kaunis. Sinun syntisikin ovat kauniita.

Sitten

Kahvipöydän ääreen jumiutunut rakkaus, luen päivän lehden kannesta kanteen.
Odotan että sinä istahdat vastatusten. Toivotat aamun tervetulleeksi.
Kaakaomukiin hukkunut ikuisuus kuiskii korvaani; älä unohda häntä. Minä yritän unohtaa sinut siihen vastatusten. Minä yritän unohtaa sinut. Kahvin. Ja maastokuvion sinun ihollasi.

Anna minun auttaa, halataan, mene sinä vain, minä jatkan tästä.

Kuinka kauan joutuu toista odottamaan?
Siitä ei puhuta, (rakkaudesta kai) tai sitten puhutaan liikaa, mutta minä en ole koskaan
ymmärtänyt sitä. Ellei unettomilla öillä ja ikuisella kaipuulla ole jotain tekemistä
rakkauden kanssa.

Vuori ilman minua. Lumikengät ilman minua. Matkat ilman minua. Minua ilman on sinun joka sekuntisi. Aamut, illat, yöt, päivät. Ja minä voisin silti kuolla sinun tähden.

Viattomat pahikset

Arvostitko sä mua? Välititkö sä musta? Olinko mä sulle mitään? Mitä mä nyt olen? Rakastatko sä edelleen?

Pyyhit mut sitten pois. Noin vain, hupsis ja silleen. En mä kyllä sen arvokkaampi olekaan. Mutta silti. Pieni kunnioitus olis kuitenki kiva. Se tekee iloseks. Ehjäks. Mutta onko sillä niin väliä mitä on. Tai kuka on. Ei vissii. Ei ainakaan näytä siltä. Joko mä saan sen mitä haluan tai sitten en saa mitään. (lue: menen kauas pois.)

Janottaa. Kuivattaa. Näännyttää. Tätäkö tää elämä on?

Minä yritin

Minä välitän ja rakastan sinua aina vaikka lähdetkin. Ei nämä kilometrin muuta mitään, kaipaus on vain suurempi.

Tällä kertaa me molemmat lähdetään.

Minä en jaksa.

Prinsessa

Mä olen tänään iloinen. Melkeinpä onnellinen. Mä en tarvinnu muuta kuin katsoa sua, ihan hetken vain. Mulle riitti se että puhuit mulle, lauseen ainoastaan. Sä sanoit että en uskoa sua muka. Mä muka tuijotin sillä lailla epäuskovasti. Mä vain katsoin sua pitkään. Kyllä mä uskoin sua. Mulla oli vaan niin epäuskoinen olo kuin ihmettelin että ootko sä muka oikeasti olemassa. Taidat sä olla, mä en vaan sitä ole aiemmin tajunnut. Mä en tarvitse sua tämän enempää, sä olet mulle jo nyt enemmän kuin kukaan koskaan aiemmin. Sä tiedät musta pieniä asioita ja mä rakastan sitä kuinka sä piiloudut. Sussa ei edes ole virheitä. Sä olet etäinen mutta läheinen. Ja sä saat mut onnelliseks. Kiitti siitä.