Säteet

Minä voisin sulkea silmät hetkeksi vain. Nukahtaa ja herätä vasta sitten kun on sopiva aika.
Mutta näissä elämissä ei nukuta, täällä ei lepo ole sallittua.
Jos minä kuitenkin jättäisin heräämättä niistä unista, minä en haluaisi palata.

Vasta ladatut patterit ovat tyhjät.

Ei minua väsytä, ei oikeasti.
Minä haluan vain nukkua, toivoa että ei koskaan enää heräisikään.
Mutta aina minä herään. Ja aina se kipu on kovempi.

Tänään ei nukuta.

Toivossa on kiva kellua - kunnes hukkuu

En kuule, en näe, en tunne, minä en ole tässä. En minä halua, ei minun täydy.
Niiden muiden silmät muuttuvat tyhjiksi kun ne kasovat minuun. Minä väistän niitä katseita, pakenen totuutta. Se tyhjyys on pahinta niissä silmissä.
Kun se ei häviä vaan pysyy vain. Vaikka kuinka yrittäisi pyyhkiä pois sitä, hinkata ja pyyhkiä, se pysyy vain.
En minä usko enkeleihin, en tyhjäsilmisiin enkä oikeisiin,
vaikka tämä olisi kyllä hyvä hetki alkaa uskoa.
Kun elämäni musertuu vähitellen
ja kun kuolema näyttää päivä päivältä kauniimmalta.
Ainahan se on ollut kaunis ja nälkäinen. Kuolema nimittäin. Se jaksaa odottaa minua, antaa aikaa vielä vähän. Vaikka turhaan se niin tekee, minä menen kuitenkin.
Se, joka keksi pilvilinnat oli väärässä.
Se, joka sanoi,
että ne murtuvat lopulta,
tiesi, mistä puhui. Se oli fiksu.

Mikäs nyt on niin mukavaa?
Pyyhi nyt tuo helvetin typerä virne kasvoltasi.
No niin, enää ei naurata
eikä hymyilytä.
Varsin hyvä.

Montako kertaa on jäljellä?

Rakastin pieniä asioia. Sinussa. Teissä. Rakastin sitä tapaa kuinka sä mulle puhuit samalla kun sä poltit tupakkaa. Rakastin sitä tunnetta kun sua halatessa nahkatakki osui mun poskeen ja teki siitä viileän. Rakastin sitä taitoa kuinka sä osasit valita aina ne kaikista oikeimmat sanat hankalassa tilanteessa. Saisipa ne hetket takaisin.

Miltä avaruus maistuu

Me ollaan pieniä ihmisiä. Me ollaan suuressa maailmassa ja aivan liian pieniä tänne.


Ja sitten mun siivet paloi pois.
Me ei maistettu avaruutta.

Pidä kiinni siitä mitä et koskaan saa

Teidän ei koskaan pitäisi kääntää rakkautta tuhannelle kielelle,
teidän ei edes kannattaisi yrittää.
Te hukutte niihin samoihin järviin ja samoihin jokiin,
joiden jään kuuluisi kestää.

Olen lapsi vaikka minulla olisikin aikuisten kengät.
Ja heti, kun pääsen tuon oven ulkopuolelle minun poskilleni valuu kyyneliä.
Kyyneliä jotka ovat kevyempiä kuin osasin odottaa

Kuka tahansa saattaisi rakastaa tätä kevättä.
Rakastaa sumua aamuisin peittämässä mustia kohtia elämästä.

Tiellä on jäätä.

Minun sanani ovat takertuneet roskiin,
siksi ne kuulostavat niin vastenmielisiltä ja itsekkäiltä.
Minun luottamukseni on kuin kolmiodraama näillä käytävillä.
Kun yksi itkee, toinen kieltää ja kolmas pyytää anteeksi.

Sinun ei pitäisi uskoa minuun.
Sinun ei pitäisi päästää minua pakenemaan kaulahuivin ja hiusten taakse.
Tämähän on todellisuutta, ymmärrätkö?
Tuntemattomat ihmiset eivät tutustu bussipysäkillä.
He eivät rakastu koska pitävät hauskoista sanoista vanhoissa aikakausilehdissä.

Sinä et vain ymmärtänyt,
eikä se tarkoittanut koskaan sitä ettet välittäisi.
Mutta nyt kun vihdoin ymmärrät
alat todella tarkoittaa sanoillasi sitä ettet välitä.

Minä olen yrittänyt kertoa itsestäni ulkopuolisena.
Olen yrittänyt pitää elämäni ja ajatukseni vain sanoina valtatien mainoskylteissä

Seinää kohti

Mä olen typerä. Sä olet typerä. Siksi me toisillemme sovittaisikiin. Samat viat, me oltais täyttä tuskaa.

Tulevaisuus näyttää kerrankin joltain.
Naurattaa ja väsyttää. Onnellisuus on rankkaa hommaa.

Uutta

Nyt pitäisi osata aloittaa alusta uuden vuoden ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä. Pitäisi yrittää olla tekemättä samoja virheitä mitä teki aiempana vuotena ja täytyisi tänä vuotena näyttää että oppi virheistä. Nyt täytyisi osata käyttää järkeä, olla fiksu ja turtunut siihen kipuun. Enää ei pitäisi pelätä varjoja, ei aamun säteitä. Täytyisi jaksaa vielä yksi vuosi lisää, vielä yksi, kyllä se sitten helpottaa.

Vielä puolivuotta, sitten se kaikista kamalin on ohi. Sitten ei enää tarvitsisi pelätä, kulissit ei voisi kaatua ja mä olisin vapaa siitä valheiden verkosta. Mä olen kuitenkin jaksanut jo näin pitkälle peitellä jälkiä.
Mun omavikahan se on, ite mä sen kaiken tein. Mutta jos mä nyt voisin asioita muuttaa, jättäisin niin paljon tekemättä. Mä haluan uskotella itselleni että ei se mun vika ollu, mä tein vaan niin koska halusin suojella itseäni. Mutta turhaan mä selittelen. Tehty mikä tehty.