Itku ikävä vuodatus

Menetin Hänet. En koskaan tapaa Häntä. Häntä ei ole enää olemassa. Viimeinen viikko on mennyt itkeskellessä ja ikävöidessä. Kävin mä Hänen kotonaan, kävin hyvästelemässä. Jätin kaikki muistot ja rakkauden sinne. Ystävä sanoi, että nyt on hyvä aika siirtyä elämässä askel eteen. Kyllähän mä olenkin jo kolme vuotta tässä kivussa ja rakkaudessa tarponut, enkä ole osannut päästää irti. Nyt kun Häntä ei ole, ei ole mitään mitä rakastaa.

Eipä ole mitään minkä vuoksi tänne jäädä.

Sanoinko jo että lopetin viiltelyn? No kuitenkin, lopetin sen. Nakkasin terät roskiin. Eikä ollut edes vaikeaa. Aloitin sitten taas ryynien vetelyn. Se on jotenkin helpompaa. Olla vain sekaisin, nukkua monta päivää. Lääkkeissä on se huono puoli että niihin mä ainakin jään koukkuun. Viimeeksi kun lopetin ryynien käytön, aloitin viiltelyn. Johonkin mun on pakko kuitenkin tää olo purkaa.

Niin, viikonloppuna mä olin Hänen kotonaan. Istuin eteisessä pimeässä ja odotin. Odotin että Hän tulisi kotiin niinkuin aina aiemmin. Odotin että Hän tulisi ja hymyilisi, halaisi ja alkaisi kertoa kuulumisiaan. Mutta vaikka mä kuinka istuin ja odotin, avain ei kääntynyt lukossa. Autossa kotiin mentäessä en voinut kuin itkeä ja myöntää itselleni, että Hän on viimeinkin poissa.

Vaikeaa olla tai tehdä mitään, kun kaikki muistuttaa Hänestä. Kaupungilla, metsässä, kotona, kaupassa, kirjastossa, missään en voi olla ilman että joku asia muistuttaisi Hänestä. Me kuitenkiin koettiin niin paljon yhdessä.

minä suojelen sinua kaikelta, mitä ikinä keksitkin pelätä

Tahdon nähdä sinun nauravan mahasi kipeäksi.
Tahdon jakaa karkkipussini sinun kanssasi niin, että minä syön hedelmät ja sinä mustat.
Tahdon tehdä kanssasi seikkailuja.
Haluan toteuttaa haaveeni sinun kanssasi.

Haluan että sinä hyväksyt minut.
Haluan että sinä rakastat minua.

Voisin olla sinulle ennenkuulumattoman kiltti.
Olisin sinulle tärkeä.
Olisin ajatuksissasi joka hetki.

Rakastaisin sinua.
Tulisin rakastetuksi.
Antaisin rakkautta.
Olisin rakastettava.

Ikävöin sinua aina.
Suojelen sinua siltä, mitä et saa nähdä.

Ikävöin sinua.

Hei, minä rakastan sinua nyt ja ehkä vähän enemmän huomenna

Epäonnistuin tänään monesti. Itkin yksin ja mietin miksei mulla ole teriä. Niin, mä olen nyt sitten alkanut viiltelemään jokaisesta pienestä asiasta. Itseä hävettää se, että aina täytyy tarttua terään kun joku asia ei mene kuin pitäisi.

Uskottelen itselleni että mä olen lakannut rakastamasta. Häntä. Kyllähän minä tiedän että valehtelen itselleni, mutta helpottaa oloa paljon, kun ajattelee ettei sitä rakkauden taakkaa enää ole. Vaikka kyllä se vielä on. Ja tulee aina olemaan. Minä kun en päästä siitä ihmisestä irti. Vaikka mieli pästäisikin, ruumis on vielä kiinni. Niin, minä viilsin Hänen kirjaimensa ihooni. Naivia, hyvin naivia.

Pidän eräästä ihmisestä paljon. Itseasiassa hyvin paljon. En vain suostu myöntämään sitä itselleni. Ajattelen usein hänet kanssani paikkoihin. Ajattelen häntä usein. Päivittäin. Ikävöin.

Ja silti en suostu myöntämään että hei, minä välitän sinusta paljon.

Tänään tahdon unohtaa tulemattoman tulevaisuuden

Mä en saa itseäni kasaan. Mä olen epäonnistumisia täysi. Kykenemätön mihinkään.

Ihmiset ympärillä puhuu tulevaisuudesta. Huomisesta, ensi viikosta, keväästä, kesästä, syksystä ja ensi joulusta. Kaikki on niin tulevaa. Ihmiset sanoo että, mennään sitten syksyllä taas mökille! Lähdetään kesällä reissuun! Kesällä voidaan tehdä kaikkea kivaa. Ensi talvena ollaan lumisotaa ja luistellaan. Nyökyttelen. Vähän ehkä hymyilen.

Ne ei tiedä että niitä hetkiä ei koskaan tule olemaan. Jos ne oikeasti välittäisivät musta, ne olisivat mun kanssa juuri nyt, eläisivät tässä hetkessä ja nauttisivat näistä ajoista. Mutta ne eivät välitä.

Ystävä sanoi tänään mulle, että se tietää mikä saa mut jäämään tänne. Sanoi tietävänsä parannuksen. Se sanoi, että mä en itse voi parantua koskaan, enkä mä itse päätä jäädä tähän maailmaan. Jonkun toisen kuulemma täytyy päättää parantaa mut. Jonkun toisen täytyy päättää että mä en lähde täältä. Kaveri saattoi olla oikeassa. Tai hyvin väärässä. Epäilen että se on väärässä.


En tahdo olla yksin.

Kill the pain.

Tänään jo kolmas postaus. Mullako paha olla? Haha, ei toki.

Mua sattuu. En ymmärrä miten mä tähän pisteeseen tulin. Mulla ei ole koskaan ollut tän neljän sairaan vuoden aikana näin kamala olla. Ei koskaan. Vaikka mä olen useasti ollut pohjalla, hyvin kaukana elämästä, en oo koskaan voinut näin huonosti. Mä olen kovin hämmentynyt tästä. Pelkään tätä oloa.

Mun on pakko päästä täältä pois. Ihan pakko. Mulla ei ole enää voimia roikkua tässä elämässä. Pakko muuttaa päivää.

Kävin kaverilla yks päivä. Tulin katkeraksi. Se on parantunut omasta sairaudestaan, saanut maailman kauniimman lapsen ja upeimman miehen. Sillä on kaunis koti ja kaunis tulevaisuus. Siltä ei puutu mitään. Miksen mäkin voi saada sellaista?

Oon vieläkin ihan lamaantunut siitä että mä olen päästänyt jo kolme ihmistä mun lähelle. Kolme. Se on enemmän kuin koskaan. Nyt mä pelkään menettämistä - tietysti niinkuin aina.

Kaikista eniten pelkään että mua satutetaan.

Tahdon täältä pois nyt heti.

Ei kai sinusta tule sellaista kuin niistä, jotka vain surevat?

Eikai?

Liian paljon kipua

Hukkasin mun terät hetki sitten. Laskin ne pois käsistä hetkeksi jotta rauhoittuisin ja pystyisin viiltämään. Rauhoituttuani mä sitten aloin etsiä niitä ja PUFF, ne oli kadonneet. Paska. Mun on pakko päästä viiltämään. Pakko.

Mulla ei ole vielä koskaan, ikinä ollut tälläinen olo. Ei ikinä. Pelkään jo itteäni, en pysty hallitsemaan tätä oloa.

Olisi niin kauheasti sanottavaa, mutten pysty sanomaan mitään. Tahdon jo ne siivet. Menisipä aika nopeasti.

Mä olen päättänyt jo sopivan päivän. Se on kaunis päivä.

Entäs kun ei jaksa enää?

Ahdistaa. Pala kurkussa jatkuvasti. En saa sitä pois millään. Ehkä se johtuu siitä että joudun kohtaamaan omat pelkoni. Tai sitten vaan tästä olosta. En mä tiedä. Viilsin tänään. Ei harmittanut jälkeen myöhemmin. Helpotti niin kauheesti.

Mua ällöttää. Kuvottaa. Oksettaa. Pienet asiat joita muut tekee. En koskaan sano sitä. Suljen silmät ja käännyn pois. Oksettavaa.

Palelee. Ahdistaa. Ne kädet on taas mun kaulalla. Miksei tää jo voi loppua? Mä tahdon eroon tästä.

♥

Tiesitkös, sinä saat minut hymyilemään.
Sinä saat minussa aikaan miljoonia eritunteita, ja ne kaikki ovat yhtä oikeita.

Minä pidän sinusta.
En vain osaa kertoa sitä sinulle. Minä en osittain vain uskalla.

Olen paikoitellen aika hankala.
Sehän vain johtuu siitä, että pelkään päästää sinut lähelleni.
Ilkeä joskus olen, koska en saata uskoa, että sinä vaikka oikeasti saatat pitää minusta.
Välillä vain testaan sinua. Tahtomatta.

Ja kaikki tämä vain sen takia, että minä välitän sinusta.
Jaksaisitko vielä hetken minua?