Mä olen jäljessä

Huomaan kuinka
kevät saapuu

Hiljaa huopatossuin hiipien
kohisevina puroina
kun menneen talven lumet sulavat

Mutta minä en tunne
tätä kevättä

minä tunnen sen edellisen

Ja kun puhutaan kesäsuunnitelmista
minä vain suunnittelen

viime kesää



Viime keväänä ja samoin kesänä olin onnellisempi kuin koskaan,
enkä ole koskaan ollut yhtä hukassa kuin viime talvena.
Viime kesänä en osannut kuvitella rakastavani mitään niin kipeästi kuin nyt.

nyt ja silloin: Tehosekoitin - Hetken tie on kevyt

Summer love

Sinä elät varmaan muualla sillä välin kun minä toistan samoja kappaleita, teen samat virheet eri nimillä ja olen sama typerys, kuten aina.

Pelkään, ettei sua ole enää. Ei sellaisena jollaisena sut haluan muistaa.
Aina.

tänään mä voin päästää irti
tänään mä voin langeta valoihin
tänään mä en kaipaa sua

Tästä hetkestä puutut vain sinä

Anna minulle taivas tuohon sängyn toiselle laidalle,
taivas, joka näyttäisi ihmiseltä. Ole minulle tämä maailma ja enemmänkin.
Ole totta. Kerro minulle missä alan minä, mihin sinä loput.

Luulin jo aikaa sitten jättäneeni sinut menneisyyteen.

Silloin me ajateltiin

Antaa auringon laskea, sinisen taivaan valua päällemme niin että varjot pitenevät. Mitä sä näet tuossa tulessa? Ota vain, tuo minullekin.
Olematon käsi olallani, lohdutuksen henkäys. Se joku joka sinua satuttaa on ikävä ihminen. Suljet silmäsi ja jätät minut ulkopuolelle. Käyn läpi kuluneen menneisyyden.

Sinä olet kaunis. Sinun syntisikin ovat kauniita.

Sitten

Kahvipöydän ääreen jumiutunut rakkaus, luen päivän lehden kannesta kanteen.
Odotan että sinä istahdat vastatusten. Toivotat aamun tervetulleeksi.
Kaakaomukiin hukkunut ikuisuus kuiskii korvaani; älä unohda häntä. Minä yritän unohtaa sinut siihen vastatusten. Minä yritän unohtaa sinut. Kahvin. Ja maastokuvion sinun ihollasi.

Anna minun auttaa, halataan, mene sinä vain, minä jatkan tästä.

Kuinka kauan joutuu toista odottamaan?
Siitä ei puhuta, (rakkaudesta kai) tai sitten puhutaan liikaa, mutta minä en ole koskaan
ymmärtänyt sitä. Ellei unettomilla öillä ja ikuisella kaipuulla ole jotain tekemistä
rakkauden kanssa.

Vuori ilman minua. Lumikengät ilman minua. Matkat ilman minua. Minua ilman on sinun joka sekuntisi. Aamut, illat, yöt, päivät. Ja minä voisin silti kuolla sinun tähden.

Viattomat pahikset

Arvostitko sä mua? Välititkö sä musta? Olinko mä sulle mitään? Mitä mä nyt olen? Rakastatko sä edelleen?

Pyyhit mut sitten pois. Noin vain, hupsis ja silleen. En mä kyllä sen arvokkaampi olekaan. Mutta silti. Pieni kunnioitus olis kuitenki kiva. Se tekee iloseks. Ehjäks. Mutta onko sillä niin väliä mitä on. Tai kuka on. Ei vissii. Ei ainakaan näytä siltä. Joko mä saan sen mitä haluan tai sitten en saa mitään. (lue: menen kauas pois.)

Janottaa. Kuivattaa. Näännyttää. Tätäkö tää elämä on?

Minä yritin

Minä välitän ja rakastan sinua aina vaikka lähdetkin. Ei nämä kilometrin muuta mitään, kaipaus on vain suurempi.

Tällä kertaa me molemmat lähdetään.

Minä en jaksa.

Prinsessa

Mä olen tänään iloinen. Melkeinpä onnellinen. Mä en tarvinnu muuta kuin katsoa sua, ihan hetken vain. Mulle riitti se että puhuit mulle, lauseen ainoastaan. Sä sanoit että en uskoa sua muka. Mä muka tuijotin sillä lailla epäuskovasti. Mä vain katsoin sua pitkään. Kyllä mä uskoin sua. Mulla oli vaan niin epäuskoinen olo kuin ihmettelin että ootko sä muka oikeasti olemassa. Taidat sä olla, mä en vaan sitä ole aiemmin tajunnut. Mä en tarvitse sua tämän enempää, sä olet mulle jo nyt enemmän kuin kukaan koskaan aiemmin. Sä tiedät musta pieniä asioita ja mä rakastan sitä kuinka sä piiloudut. Sussa ei edes ole virheitä. Sä olet etäinen mutta läheinen. Ja sä saat mut onnelliseks. Kiitti siitä.

Säteet

Minä voisin sulkea silmät hetkeksi vain. Nukahtaa ja herätä vasta sitten kun on sopiva aika.
Mutta näissä elämissä ei nukuta, täällä ei lepo ole sallittua.
Jos minä kuitenkin jättäisin heräämättä niistä unista, minä en haluaisi palata.

Vasta ladatut patterit ovat tyhjät.

Ei minua väsytä, ei oikeasti.
Minä haluan vain nukkua, toivoa että ei koskaan enää heräisikään.
Mutta aina minä herään. Ja aina se kipu on kovempi.

Tänään ei nukuta.

Toivossa on kiva kellua - kunnes hukkuu

En kuule, en näe, en tunne, minä en ole tässä. En minä halua, ei minun täydy.
Niiden muiden silmät muuttuvat tyhjiksi kun ne kasovat minuun. Minä väistän niitä katseita, pakenen totuutta. Se tyhjyys on pahinta niissä silmissä.
Kun se ei häviä vaan pysyy vain. Vaikka kuinka yrittäisi pyyhkiä pois sitä, hinkata ja pyyhkiä, se pysyy vain.
En minä usko enkeleihin, en tyhjäsilmisiin enkä oikeisiin,
vaikka tämä olisi kyllä hyvä hetki alkaa uskoa.
Kun elämäni musertuu vähitellen
ja kun kuolema näyttää päivä päivältä kauniimmalta.
Ainahan se on ollut kaunis ja nälkäinen. Kuolema nimittäin. Se jaksaa odottaa minua, antaa aikaa vielä vähän. Vaikka turhaan se niin tekee, minä menen kuitenkin.
Se, joka keksi pilvilinnat oli väärässä.
Se, joka sanoi,
että ne murtuvat lopulta,
tiesi, mistä puhui. Se oli fiksu.

Mikäs nyt on niin mukavaa?
Pyyhi nyt tuo helvetin typerä virne kasvoltasi.
No niin, enää ei naurata
eikä hymyilytä.
Varsin hyvä.

Montako kertaa on jäljellä?

Rakastin pieniä asioia. Sinussa. Teissä. Rakastin sitä tapaa kuinka sä mulle puhuit samalla kun sä poltit tupakkaa. Rakastin sitä tunnetta kun sua halatessa nahkatakki osui mun poskeen ja teki siitä viileän. Rakastin sitä taitoa kuinka sä osasit valita aina ne kaikista oikeimmat sanat hankalassa tilanteessa. Saisipa ne hetket takaisin.

Miltä avaruus maistuu

Me ollaan pieniä ihmisiä. Me ollaan suuressa maailmassa ja aivan liian pieniä tänne.


Ja sitten mun siivet paloi pois.
Me ei maistettu avaruutta.