pilalla

tänään se sitten tapahtui.

mua satutettiin viimeisen kerran.

mussa ei ole enää mitään mikä tuntisi mitään.

enää mä en pelkää, enkä vihaa.

enää mun ei tarvitse satuttaa itseäni jaksaakseni.

enää mun ei tarvitse olla jotain muuta kuin mä olen.

enää mussa ei voi mennä mikään rikki.

mä saan siipeni.

"Sä jaksat." Koittaisivat itse jaksaa yksin.

Tietäisitpä kuinka monta kertaa mä olen mielessäni huutanut sun kanssas jutellessa, että älä satuta enää. Tietäisitpä.

I'm not over you just yet

Vihaan itseäni. Miksi mä en voi olla terve.

Pelkään niin kovin että mä en kelpaa.
että mä menetän
että joutuu päästämään irti
että mua

satutetaan


Tahdon tänään kuolla eniten kaikista maailman päivistä. Koska mun ei tarvitsis kokoajan huomata kuinka huono olen. Voisi unohtaa tämän olon. Kuolleena ei tarvitsisi ajatella itseään, eikä huomata kuinka saastainen on. Ei tarvitsisi rakastaa, vihata eikä satuttaa.

Päästäkää mut pois.

Rakkaushömppää

Mä en ymmärrä miksi teen itselleni näin suuren ongelman ihmissuhteista. Miksi mä teen maailman selvimmästä asiasta niin kovin vaikeaa?

Ex laittoi viestiä yks päivä. Tasan vuos sen jälkeen ku oltiin alettu seurustelemaan. Yllätyin kovasti, ei olla oltu enää aikoihin yhteydessä kun otettiin aika kovin yhteen eron jälkeen. Halus alkaa taas pitämään yhteyttä. Suostuin. Nyt mussa velloo miljona erioloa. Pelottaa että jos mä taas tartun liian nopeasti siihen kiinni, ahdistaa ajatus siitä, että mun elämässä on nyt joku joka tuntee mut aivan läpikotaisin. Niin ei ole ollutkaan aikoihin. Hymyilyttää se että tiedän että mulla on nyt elämässä joku joka on niin kovin välitön. Siihen kun voi luottaa.


Pelkään menettäväni yhden upean ihmisen. Taidan menettää hänet siksi, että mä en vain pysty olemaan hänen arvoisensa. Surettaa kovasti. Liian upea ihminen menetettäväksi. <3

No angst.

Kamala vitutusahdistus.

Vituttaa kun noin koulun sivut kiikkuu mun nenän edessä jatkuvasti ja mua ahdistaa koko pulju.

Vituttaa kun kaks saatanan rumaa ihmistä on löytäny toisensa ja on onnellisia, miksen mäkin voisi.

Vituttaa kun täytyy mennä sinne työharjotteluun ja en osaa mitään ja sitte en pääse näyttöä läpi.

Vituttaa kaikki.

Vituttaa on arvet on niin rumia ja haalistuneita ja noi uudet on helvetin punaisia.

Vituttaa kun tää uus kone jo vittuilee mulle.

Vituttaa ku on niin yksin.


Ahdistaa kun oon niin ruma.

Ahdistaa kun en kelpaa kenellekkään.

Ahdistaa kun aina pilaan kaiken.

Jopa ne tärkeimmät ihmissuhteet.

Ahdistaa kun oon niin saamaton.

ahdistaa ja vituttaa olla olemassa.



Tahtoo kuolla.
Ei mulla muuta asiaa ollutkaan.
Ainiin, olen kovin surullinenkin vielä

Yes, I will be free.

Mä en kestä. En kestä. Minuuttiakaan. Mä olen niin kyllästynyt tähän kipuun.

Haluaisin niin kovasti päästä ihmisiä mun lähelle, mutta en pysty. Pelkään sitä menettämistä ihan liikaa. Muksuna itkin aina autossa kun jäin sinne yksin. Äiti saattoi vaan mennä tankkaamaan tai jotain muuta vastaavaa ja mä itkin hysteerisesti. Pelkäsin että se ei tule enää koskaan takaisin ja mä joutuisin istumaan siinä autossa loputtomiin. Pelkäsin aina että mut hylätään. Se pelko oli kamalaa.

Haluaisin viiltää. Pakko viiltää että tää kipu menee hetkeks pois. Haluaisin kuolla. Haluaisin että nämä kädet mun kaulalla katoais.


Mä tahtoisin jo saada ne siivet.

I hurt myself today.

Ahdistaa mielettömästi. Tuntuu taas siltä kuin joku kuristaisi mua. Väsyttää. En halua olla tälläinen. Haluan olla normaali.

Haluan kelvata muille.

Miksi mä teen tän itselleni ja muille? Miksi mä valehtelen? Miksi mä en voi sanoa asioita suoraan? Miksi mä viillän?

Vihaan itseäni.
Tahdon kuolla

ja kelvata.

Tahdon olla rakastettava.

Suurin ongelmani on se että mä en voi tappaa itseäni niin että ruumis jää. Kukaan ei jaksa kantaa mun arkkua.

Vihaan itseäni.

And if I let myself go I'm the only one to blame

Tänään ymmärsin kuinka hankalaa mun on oikeasti päästää ketään lähelleni. Tai yksi kavereistani huomasi. Häkellyin. Alkoi itkettää. En kuitenkaan itkenyt, ihan jo vain sen takia että kukaan ei saa nähdä kuinka rikkinäinen olen. Itkiessä rikkinäisyys näkyy selvimmin, sielu on aina kovin avoin silloin.

Mun on kovin hankalaa, lähes mahdotonta päästää ketään lähelle mua. Jos joku ihminen yrittää nähdä mun sisälle, mun on pakko käpertyä ja työntää se ihminen pois. Mieluiten kokonaan mun elämästä. Pelkään kai että joku näkee mitä mun sisällä on ja haluaakin perääntyä. Pelkään menettämistä. Ja sitä että joutuu päästämään irti.


Ymmärsin myös sen että tässä maailmassa ei ole ainuttakaan ihmistä jolle en olisi valehdellut. Valehtelen jatkuvasti, ihan huomaamatta. Valhe vain sujahtaa suustani enenpiä miettimättä ja sitten sitä onkin hankala vetää enää takaisin. Valehtelen vakavista asioista. Kuten olostani.
Valehtelen ihmisille joita rakastan, joita en koskaan haluaisi satuttaa. Valehtelen merkityksettömille ihmisille, valehtelen ihmisille jotka sanovat välittävänsä minusta. Valehtelen jopa itselleni.

Valehtelen yrittääkseni unohtaa totuuden.

Vihaan itseäni tänään taas kovin paljon. Usein mun tekisi mieli ottaaa veitsi ja leikata vaan itsestäni paloja pois. Vähän käsistä, jaloista, rinnoista. Paikoista jotka joku on joskus nähnyt. En halua että kukaan näkee kuinka saastainen olen. Käsistä se näkyy kaikista selvimmin. Sitten kaulasta. Jaloista. Rinnoista. Mahasta. Saastaisuus oikein tiuhkuu musta. Hyi kauhistus.

Vasen puoli ruumiistani on saastaisin. Saastainen vasen.

Olen kamala.
Tahdon jo kuolla.

Pelätä ei saa jos onnen tahtoo joskus saavuttaa.

Minä pelkäään. Ja.
Minulla on niin mieletön ikävä.

salaa iltaisin meistä haaveilin

En oo viiltäny kertaakaan tänään. Enkä eilen. Olen kovin ylpeä itsestäni. Nyt olo on huonontunut. Moneen päivään en oo päästänyt tätä oloa ulos, siks se taas tulee niin isona ja tukahduttaa mut. Tappaa mut.


Olen jättänyt viiltämättä Hänen takiaan. Hän varmaan ajattelisi että olen kovin lapsellinen viiltäessäni. Enkä halua olla lapsellinen Hänen silmissään missään tapauksessa.


Olo on jotenkin turta. Ajatukset on sekavia ja ahdistavia. Haluaisin nukkua, mutta en voi. Haluaisin viiltää. Haluaisin kuolla. Haluaisin lopettaa tän kivun. Mäkun en kuulu tänne. Mun ei kuulu olla olemassa. Mä niin kovasti haluaisin olla sellainen että kelpaisin Hänelle. Kelpaisin tähän maailmaan. En vain koskaan tule olemaan sellainen.

MÄ EN JAKSA.
EN VAIN JAKSA.
KUULUUKO MUN EDES JAKSAA?
no ei tietenkään. mä olen vapaa kuolemaan.
EN JAKSA OLLA
RUMA LIHAVA KUVOTTAVA SAASTAINEN LIKAINEN RIKKINÄINEN ITSERAKAS ITSETUHOINEN ÄLLÖTTÄVÄ HALVEKSITTAVA SAAMATON AHDISTUNUT

mä en vain jaksa enää

päivääkään

Ehkä se paraneminen alkaa tästä

Noniin. Mä olen päättänyt palata takaisin todellisuuteen. Mä olen nyt kolmisen viikkoa painiskellut itseni ja tämän tuskan kanssa. Itkenyt ja nukkunut. Viiltänyt ja nukkunut. Kyllä tämä "loma" auttoi ainakin sen verran, että ajattelin huomenna rohkaistua ja mennä kouluun. Mutta ei tästä sen enempää.

Menin eilen kauppaan ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Järkytyin kun terät eivät olleetkaan siellä missä piti, vaan niiden kohdalla luki vain että "pyydä partaterät kassalta". En sitten osanut niitä laisinkaan. Enhän mä vain voinut mennä siihen kassalle ja sanoa että "Anteeksi, mä tarvisin niitä partateriä miljoonatsoljoona kappaletta, koska meinasin mennä kotiin viiltelemään itseäni, koska ne terät eivät olleetkaan siellä missä piti". Meninpä sitten kotiin ja viilsin oikein kunnolla. Ihan vain huvin vuoks. Ehkä se on merkki parantumisesta.

Anteeksi, tämä on kovin sekavaa tekstiä, yritän ens kerralla vähän koota itseäni ennenku tänne tulen avautumaan.

Teen kuolemaa

Mä olen rikki. Heikko. Melkein kuollut.

Mä olen nukkunut jo kaks viikkoa joka päivä. En oo menny kouluun.

Teen kuolemaa. En tapaa ketään.


En enää elä.


Mä haluun parantua tästä, auttakaa.